Tänään päätin julkaista jo alkukeväästä kirjoitetun tekstin, minkä tein blogin suunnitteluvaiheessa. Halusin laittaa tämän vanhemmankin pätkän tänne, koska olin tähän maastakäsittelykertaan lopulta niin tyytyväinen, joten haluan jakaa tämän tilanteen teidän kanssanne.
7.3.2014
Lähdin heti kello yhdentoista lounaan
jälkeen ratsastamaan paria suomenhevosta, joita olen helmikuusta
lähtien liikutellut. Hevoset omistaa sellainen varmaankin
seitsemässäkymmenissä oleva nainen, joka todella välittää
hevosistaan. Ratsastin ensin vanhemman tamman ja sitten viisi
vuotiaan ruunan Norrin. Reuntouttavien maastolenkkien jälkeen
päätinkin sitten ottaa vielä käsittelyyn nuorimman, kaksi
vuotiaan ruunan Loimun. Aikaisemmin olen kyllä ruunaa harjaillut ja
nostellut jalkoja, mutta muuten en ole hevoseen sen paremmin
tutustunut. Pidän paljon näistä mummon hevosista, mutta vaikka
hevoset ovatkin tässä tilanteessa lemmikkejä, pitää kuitenkin
jonkinlainen kuri olla. Pidän tietynlaisista käsittelytavoista,
jotka oikeasti toimivat ja helpottavat hevostenomistajien elämää.
Hevoset eivät saa rynniä ja jyrätä ihmisten päältä, se viisi-
kuusisataa kiloa lihaa on aika paljon ihmiseen verratuna. Haluan,
että hevoset ovat toimivia ja niitten kanssa täytyy pystyä olemaan
kaikissa mahdollisissa tilanteissa mitä nyt arkielämässä vastaan
saattaa tulla. Ylipäätään hevosen täytyy kunnioittaa ihmistä.
Ihminen ei voita hevosta voimalla, se on ihan varma, joten meillä
täytyy olla muut keinot niiden kanssa pärjäämiseen.
Kaikesta huolimatta, päätin
laittaa Loimulle pelkä riimun ja lähdimme sitten pihalle tallista.
En ollut mitenkään ajatellut, kuinka asiat tämän hevosen kanssa
sujuisivat, enkä edes tiennyt oliko ruunan kanssa tehty mitään
aikaisemmin normaaleja hoitotoimenpiteitä lukuunottamatta.
Jälkeenpäin selvisi, että hevonen on ainakin ollut
maasta-ajo-koulutuksessa. Ulos päästyämme alkoi hirveä huutaminen
ja kiljuminen kaveriensa perään. Ruuna ei ollut koskaan ennen ollut
missään ilman kahta muuta, joten nyt olisi sitten viimein korkea
aika opetella käyttäytymään. Kentälle hevonen käveli ihan suht
nätisti vieressäni, ja teimme muutamat pysähdysharjoitukset
matkalla. Olisin halunnut laskea Loimun irti kentälle, mutta sen
ollessa turhan jäinen tyydyin sitten vain taluttelemaan.
Pysähtelimme ja peruuttelimme niin, että seisoin hevosen edessä ja
helutin narua. Loimu reagoi hyvin, kunnes se tajusi, että eihän
pelkkä riimu estä sitä menemästä. Se lähti loikkimaan ja kiskoi
minua perässään kohti tallia, minun liukuessa seisovilteen
jäätikköä pitkin liukkaiden kenkieni taki. En pystynyt
kiskaisemaan liinaa sen ollessa kireä, yritin vain olla päästämättä
irti. Hevonen rauhottui portille ja otin narun lyhyemmälle. Päätimme
siirtyä tarhan alkupäähän, jossa hevoset olivat aikaisemminkin
tänään jo ulkoilleet. Hetken Loimu malttoi keskittyä, mutta pian
huomasin meneväni mustan ruunan perässä ensin yli tallin
avolantalan pressuineen ja sitten se juoksi tallivälikköön, jossa
säilytettiin loimia. En halunnut laskea irti, mutta toisen loikattua
yli kaatamansa muoviroskiksen jouduin lopulta luovuttamaan. Poimin
hevosen sitten kiinni tallikäytävältä, josta sitten peruutimme
ulos. Palasimme takaisin laitumelle ja sitten alkoikin se todellinen
työskentely... Otimme muutaman askeleen kerrallaan, pistin hevosen
peruuttamaan. Samoin myös jokaisella kerralla, kun hevosen huomio
harhaili minusta jonnekin muualle. Halusin tehdä sen kanssa
yhteistyötä. Palkitsin välittömästi kunnon rapsutuksella, kun
nuori kaveri teki oikein ja säilytin katsekontaktin koko ajan
hevoseen, jotta pystyin seuraamaan sen liikkeitä.
Noin puolen tunnin jälkeen aloin
huomaamaan tuloksia. Kun siirryin sivummalle, hevonen siirtyi
mukanani. Kun otin askeleen lähemmäksi hevosta narua heiluttaen kevyesti,
sain sen peruuttamaan. Peruuttamiseen riitti jo oikeastaan pelkkä narun heilauttaminen. Koko ajan seuratessani ruunaa, huomasin kuinka
pikku hiljaa sen pää alkoi painua lähemmäs maata, se kuunteli ja
tarkkaili minua. Loimu ei enää kyttäillyt mitään ylimääräisiä,
vaan olin saanut vangittua sen koko huomion. Tein vielä muutaman
peruutuksen tarhassa, kunnes lähdimme hitaasti askel askeleelta
kulkemaan kohti tallia. En antanut ottaa yhtäkään askelta ilman
lupaani, jos niin kävi seurasi siitä heti peruuttaminen. Mitä
lähemmäs pääsimme tallia, sitä useammin jouduin pysähtymään
ja peruuttamaan, koska hevosen huomio karkaili koko ajan tallissa
oleviin hirnuviin kavereihin. Lopulta yhteensä 45 minuutin jälkeen,
Loimu käveli perässäni löysällä narulla talliin ja otti
askeleen vain silloin kuin minä sen sallin. Täytyi myöntää, että
olin tyytyväinen lopputulokseen, kun sitä vertasi kaaoottiseen alkutilanteeseen. Pystyin hyvillä
mielin jättämään hevosen karsinaan syömään heiniään ja
lähdin sitten takaisin päin koululle.
Tämän niin kutsutun peruuttamisharjoituksen ideana on johtajapaikan määritteleminen. Jos seuraa hevosten laumakäyttäytymistä esimerkiksi laitumella, huomaa kuinka hevoset kommunikoivat keskenään. Johtaja-hevonen saa liikutella muita hevosia mielensä mukaan, joten sama pätee myös ihmis/hevos-suhteeseen. Otetaan vaikkapa tilanne, missä hevonen tulee luoksesi tarhassa. Ajattelet: "kuinka ihanaa, sillä oli minua ikävä", ja kävelet hevosen eteen. Hevonen työntää päänsä sinua kohti, syliisi ja automaattisesti otat yhden askeleen taaemmas. Tässä hevonen sai juuri sen mitä halusikin: johtajan paikan. Joten peruttaamisessa idea perustuu mielestäni ns. samaan tilanteeseen, johtaja saa liikuttaa muiden jalkoja. Peruuttaessa ihminen laittaa hevosen liikkumaan, tai peruuttamisen sijaan siirtelee etu- tai takaosaa niin että toinen pysyy samaan aikaan paikoillaan, on vaikutus ja ajatus aivan sama kuin hevoslaumassakin.
Laitan tähänkin loppuun videon jossa amerikkalainen mies Gord Searle kertoo ja näyttää hevosen kanssa kuinka saadaan oma tila itsensä ympärille. Video on 20 minuuttia pitkä, mutta todella opettavainen, malttakaa siis katsoa. Seuraavaan postaukseen yritän saada jo kuviakin.
Mie oon kans hyvin kiinnostunu maastakäsintyöskentelystä, mutta laiska ettimään aiheesta, ja en oo oikee löytäny mittää. Jatka blogia täältä sain hyviä vinkkejä :)
VastaaPoistaTämäpä on mukava kuulla ja yritän jatkaa parhaani mukaan;)
VastaaPoista- Vilma-